Löydetty voittokuponki ei oikeuttanut voittoon

Veikkausvoitto oikealle omistajalle

Ruotsalainen mies voitti kaksi vuotta sitten hieman yli 50 000 euroa veikkauksessa. Pahaksi onnekseen voittaja hukkasi kuponkinsa, mutta huomasi vahingon äkkiä, ilmoitti asiasta veikkaustoimistoon ja kuoletti kupongin.

Kupongin löytäjä oli kuitenkin ollut sukkelampi. Uusi omistaja, nuori nainen, oli soittanut äitinsä kanssa saman tien veikkaustoimisto Svenska Spelin konttoriin ja tiedustellut kupongin kohtalosta. Peliyhtiö ilmoitti kupongin olevan arvokas, mutta oikeaa voittajaa olisi mahdoton löytää. Niinpä naiset nostivat voiton omalle tililleen.

Jälkeenpäin oikea voittaja penäsi rahojaan ja toimisto pystyi jäljittämään maksun saajat. Asia meni käräjille, jopa hovioikeuteen asti. Naisille lätkäistiin ehdollinen tuomio väärinkäytöksestä. Lisäksi nämä joutuvat maksamaan saamansa rahat oikealle voittajalle.

Tarina ei kerro, löytyvätkö rahat vielä kahden vuoden jälkeen naisten tililtä. Tarinasta ei myöskään ilmene, kuinka asiassa olisi käynyt, jos naiset olisivat nostaneet voiton itselleen sen kummempia kyselemättä ja riitauttaneet kupongin omistuksen.

Tänä päivänä tällaiset sekaannukset eivät ole enää mahdollisia Ruotsissa, sillä pelaaminen on mahdollista vain veikkauskortilla. Voittaja pystytään jäljittämään ja rahat kilahtavat aina oikealle tilille automaattisesti.